Mun mielestä tuntuu vain vastenmieliseltä ajatella, että tehdessään jotain tai lähtiessään jonnekin tietää, että "tämä on nyt sitten viimeinen kerta, kun enää voin tehdä näin". Vastahan meille kaikille täällä kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ja kaupungin tarjontaa tutkittiin - ensimmäistä kertaa.
Mun ajatukset kotiinpaluun suhteen on ollut tosi ristiriitaisia viime aikoina. Surettaa jättää kaikki hienot ihmiset tänne, ja voi olla sataprosenttisen varma, että tiettyjä ihmisiä ei tule enää ikinä näkemään. Mutta niin kai se on, kaikella on tarkoituksensa ja tiettyjen ihmisten on tarkoitus vaikuttaa omassa elämässä vain tietyn ajan. Oon myös onnellinen siitä, että pääsen takaisin Suomeen kaikkien ihanien ihmisten ja asioiden pariin.
Eilen vietettiin jenkki-Josien läksiäisiä, ja kokoonnuttiin viimeistä kertaa koko porukalla yhteen istumaan iltaa. Josien oli alun perin tarkoitus pysyä Bambergissa vuoden verran, mutta ilmeisestikin henkilökohtaisiin syihin vedoten vaihtoaika lyheni puoleen. Annettiin Josielle lahjaksi kehystetty kuva meidän koko porukasta ja kortti, johon kaikki kirjoittivat jonkun muiston, tai lupauksen. Lupauksethan liittyvät aina tulevaisuuteen. Ainakin elättelen toivoa, että tänä iltana ei ole viimeinen kerta, kun näen Josien. Toivon, ettei tarvitsisi sanoa hyvästejä, vaan sen sijaan "näkemiin". Noh, ainakin Josien eilisiltana sanoma kommentti pysyy mielessä vielä pitkään. "Mari, thank you being so awesome."
Joidenkin ihmisten - esimerkiksi ranskalaisen Audreyn - suhteen oon ihan varma, että ystävyys ja yhteydenpito jatkuu. On jotenkin kummallista, ihmeellistä ja hienoa, miten toisesta maasta ja kulttuurista tulevan ja täysin eri kieltä puhuvan henkilön kanssa voi olla niin hyvin samalla aaltopituudella. Ollaan Audreyn kanssa alusta asti kommunikoitu saksaksi (varmasti saksalaiset eivät olisi tunnistaneet sitä kielekseen :DD), ja vaikka vieläkin sanat saksaksi ovat välillä hukassa, niin meillä on joku hassu yhteys, ettei kieliongelmia edes huomaa. Puolesta sanastakin välillä ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Samanaikaisesti on ollut ihanaa ja kamalaa, kun ollaan myönnetty toisillemme ihan rehellisesti, että ikävähän tässä tulee.
Toivon myös, että kun Bambergista lähden, niin ainakin näille läheisimmille ihmisille jäisi ihan positiivinen mielikuva musta. Ehkä oon (valitettavasti) se vähän tönkkö suomalainen, joka vasta aloittelee small talkin alkeita, heittelee sarkastisia kommentteja ja on muutenkin välillä vähän pihalla :D
Joka tapauksessa ens viikolla on viimeinen kerta kun teen tenttejä Bambergissa. Se ei niin kovin haittaa :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti